Vaarojen Maraton

Ensiapuvinkkejä viime vuosilta

2011-10-03T10:23:00.003+03:00

Tässä vinkkilistaa ja kokemuksia ensiapuun liittyen.

Tutustu kisamateriaaliin huolella: Hyvä ennakkovalmistautuminen on tärkein ensiapuvinkeistä: on hyvä tietää, millainen tapahtuman luonne on ja varustaa itsensä niin henkisesti kuin materiankin osalta.
Kunnioita kisaohjeita: Pakollisten ja suositeltavien varusteiden lista on suunniteltu, ei osallistujien kiusaksi vaan turvaksi. 3 euron avaruuslakana ja ensiside eivät paljoa paina eivätkä kustanna, mutta haverin sattuessa ovat huomattavasti hankintahintaansa arvokkaampia.

Vuonna 2010 oli eri sarjoissa noin 420 osallistujaa. Suuremmitta vammoitta selvittiin. Kolme kilpailijaa tarvitsi ambulanssitasoista hoitoa.

Huonoimmassa kunnossa - ennakko-odotuksiin verrattuna yllättäen - olivat 15 km juoksuun osallistuneet. Muutamaa juoksijaa päästiin nesteyttämään ambulanssissa. Lisäksi oli lääkitystä vaativia rytmihäiriöitä. Myös 15 km reitille lähtijöiden on syytä tankata ja levätä ennen tapahtumaa. Pitemmillä matkoilla nämä tarpeet entisestään korostuvat.

1,5 km kohdalla ollut ampiaisenpesä aiheutti pistoksia useille.

Yhtä olkapäähän tullutta olkapäävammaa hoidettiin kipulääkityksellä ja kantositeellä. Jatkohoito omassa terveyskeskuksessa. Kilpailijoilla on hyvä olla perustulehduskipulääkkeitä mukana.

Ampiaisenpistoja ja rakkoja oli runsaasti, rasitusvammat aiemmasta elämästä nousivat myös esille.

Maalissa, etenkin illalla, kannattaa siirtyä rivakasti sisätiloihin. Lääkärin arvion mukaan nesteytystä vaatineet tapaukset olivat osaltaan myös maalissa tapahtuneen kylmenemisen seurausta.

Vuonna 2011 osallistujamäärä nousee 500 paikkeille. Vuonna 2010 tapahtumapäivän sää oli erinomainen ja reitti hyvässä kunnossa. Sateen ja kylmän sään sattuessa voi suorituksensa keskeyttävien määrä nousta. Tänä vuonna lisätään reitin varrella päivystävän henkilökunnan määrää.

Uusista maastopartioista huolimatta on kuitenkin muistettava varautua siihen että voit reitin varrella auttaa itseäsi sekä muita.

Startit ja jonotuspaikat

2011-09-19T16:57:00.000+03:00

Vuoden 2011 tapahtumaan on eri sarjojen starttiaikoja jonkin verran muokattu. Muutosten taustalla väijyvät aiempien vuosien kokemukset sekä tieto ennätyssuuresta osallistujajoukkiosta tulevalle syksylle.

Kun 2010 olivat miehet ja naiset jaettu eri ryhmiin ja eri lähtöajoille, ovat lähdöt nyt 2011 tyyliä "Unisex". Ultraajilla, retkisarjalaisilla ja duo-joukkueilla ei ryhmäjakoa ole ollut aiemminkaan, ja tällä kertaa myös 43 km ja 15 km sarjoissa startataan sukupuolineutraalisti.

Väkirikkaimmassa sarjassa 43 km lähtöä kylläkin porrastetaan. Porrastuksessa ratkaisevaa ei kuitenkaan ole sukupuoli vaan tavoiteaika. Alle 5 tunnin tavoittelijat (ja tavoitteeseensa uskovat) lähtevät ensimmäisessä aallossa. Kymmenen minuuttia myöhemmin 5-6 tunnin aikaa tavoittelevat ja 10.20 muut urheilijat.

Lähtöviivalle asennetaan ajanottoa varten oma lähtömatto. Maton yli juostessa aktivoituu (juoksukenkään kiinnitetyn chipin avulla) kullekin juoksijalle oma, henkilökohtainen ajanotto.

Muutoksesta seuraa myös väistämättä sellainen mahdollisuus, että ensimmäisenä 43 km matkalta maaliin tuleva ei välttämättä olekaan kisan voittaja. Jos - jostakin syystä - viimeisessä lähtöryhmässä joku innostuu valtaisaan liitoon ja kellottaa loppuajaksi päivän pohjat, niin hänet kruunataan kisan voittajaksi. Tällainen teorettinen mahdollisuus on siis olemassa. Todennäköistä kuitenkin on, että kärkiaikoja tavoittelevat lähtevät liikkeelle eturivistä ja varmistavat näin jouhevan liikkumisen poluilla sekä vesistönylityksessä.

Jonotuspaikkoja tapahtumaan on kysytty paljon. Tapahtumaan on jo ilmoittautumisen päättyessä tietoisesti buukattu yli 500 henkilöä. Aiempien vuosien toteutuman perusteella olemme arvioineet sairastuvien ja siten osallistumisensa peruuttavien henkilöiden määrää. Tämän arvion perusteella - vaikka sairastumisia ei kenellekään toivotakaan - tulee osallistujamäärä olemaan tuo 500 henkilöä. Tapahtumassa ei ole näin ollen käytössä peruutuspaikkalistaa tai jälki-ilmoittautumismahdollisuutta.

Ja miksi sitten tämä 500 henkilön raja ylipäätään on olemassa? Osallistujien maksimimäärä säädetään kisakeskuksen ja reitin kapasiteetin mukaan. Parkkipaikat (sekä kuljetukset kisakeskuksen ja parkkipaikkojen välillä) ja ruokailu- ja peseytymistilat antavat arviomme mukaan mahdollisuuden 500 henkilömäärän palvelemiseen. Samoin 43 km reitin puoilivälissä oleva vesistönylitys (soutuveneillä / vetolautalla) on piste, jossa ruuhkan myötä on riski joutua odottamaan useampia minuutteja. Viime vuonna toiminnan sujuvuutta testattiin 420 hengellä, eikä jonoja juuri ilmennyt. Lähtöaikamuutosten avulla tavoitteena on tänäkin vuonna vältellä jonoja, vaikka joukkion määrä kasvaakin.

Järjestäjienkin puolesta on harmi vastata "ei oo" -viestillä peruutuspaikkoja kysyville. Harmitus on suuri, kun kuulee esimerkiksi, että tapahtuma on ollut kauden päätapahtuma, mutta ilmoittautuminen ei ehtinyt ajoissa.

Kevennyksenä kerrottakoon, että Janne jopa lupasi hymyillä koko 86 km matkan ajan, jos pääsee vielä peruutuspaikoille. Jannen ja muiden tahtomattaan tapahtumasta pois jäävien osalta on toivottava, että into kantaa seuraavaankin vuoteen....

Paketti kasassa

2010-10-12T21:12:00.001+03:00

Kisaviikonloppu tuli ja meni. Liikkujia oli hienosti enemmän kuin aiemmin. Tapahtumia ja sattumiakin oli lauantai-päivän aikana enemmän. Pientä kihelmöintiä oli ilmeisesti monilla osallistujista. Myös järjestelyjen puolelta oli kysymyksiä, kuinka kaikki toimisi. Palautetta olemmekin jo saaneet (kiitos siitä). Kohta lähtee palautelomake sähköposteihin täytettäväksi. Lomakkeeseen toivomme yhtä hyvää vastausprosenttia kuin viimekin vuonna niin tapahtuman kehittämiselle saadaan kunnon eväitä.

Sunnuntain mäkijuoksun jälkeen pakattiin Kolilla bajamajat, p-alueiden opasteet ja teipit sekä reitin varrella odottaneet kyltit. Kamat seuran varastoon odottamaan tulevia tapahtumia. Autot vuokraamoon. Kotona oltiin jo ennen pimeän laskeutumista. Sunnuntaina sai jo riisua viikonlopun teemapäähineen.

Palautetta odotellessa hieman palautetta osallistujille: Paikalle oli valikoitunut hienolla asenteella varustettuja miehiä ja naisia. Ihminen vastaan luonnonvoimat -kisassa ihmiset voittivat ja kaikki palasivat jollakin viissiin kisakeskukseen.. Luonto hyökkäsi kimppuun sakean ampiaisparven muodossa mutta siitäkin selvittiin. Sähköpostiin tulleissa palautteissa on kovasti kiitelty hyvää henkeä, mistä kiitos kaikille mukana jolkotelleille.

Erityiset kunnianosoitukset ja kiitokset roskattomaan suoritukseen pyrkineille ja päässeille! Roskat kulkivat repuissa tai taskuissa ja löysivät hienosti juottopisteillä odottaneisiin roskiksiin. Tämä lämmittää itse kunkin mieltä.

Kisanalusviikko ja viikonloppu olivat hektistä aikaa ja nyt tahti hellittää. Tekemistä riittää vielä, mutta tempo on verkkaisempi. Maanantaina iskenyt flunssakin verottaa vauhtia, mutta vielä täältä noustaan. Ensi vuonna Vaarojen Maratonin viikonloppu ajoittuu ajalle 7.-9.10. Sen ohjelmaa ryhdytään työstämään kyllä, mutta ei kuitenkaan aivan välittömästi. Kiitos kaikille osallistujille, talkoolaisille, yhteistyökumppaneille, muille rinnalla kulkeneille ja hengessä mukana olleille!

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Valopäät liikenteeseen

2010-09-19T15:18:00.001+03:00

Tarina kertoo nohevasta, vastikään eräoppaaksi valmistuneesta miehestä. Hän vei tuoreen ystävättärensä Ryläyksen kodalle syysiltapäivää viettämään (Ryläyksen kota sijaitsee Vaarojen Maratonin teknisesti vaativimmalla, ns. Ryläyksen pätkällä aikamoisten kivikoiden takana). Kodalla turinoidessa aika riensi huomaamatta. Vihdoin ja viimein lähdettiin polkua pitkin kohti parkkipaikkaa ja omaa autoa.

Loppusyksyisessä Suomessa iltapimeä hyökkää puskista lähes yhtä nopeasti kuin päiväntasaajalla. Parilla oli mukana kaikki muu tarvittava, vain valaisin puuttui. Pelissä oli nyt privaatti-eräoppaan uskottavuus: Miten päästä suht järkevästi ja turvallisesti autolle? Tulitikut olivat kyllä mukana, mutta niitä polun pinnassa raapimalla matka ei juuri taitu. Eivätkä tikut kovin pitkälle olisi riittäneetkään.

Autolle kuitenkin päästiin. Matkaa tehtiin kyyryssä polkua valaisten ja käsi kädessä kulkien. Valaisimeksi keksittiin kännykän valo. Ei ollut kovin kirkas, mutta sysimustassa kuusikossa iso apu kuitenkin.

Hyvä valaisin auttaa pois metsiköstä myös Vaarojen Maratonilla. Otsalamppu vapauttaa kädet tehostamaan juoksua tai ottamaan maastosta tukea. Tai taluttamaan vaikka kaksin käsin näitä syysmetsässä niin kovin usein omaa taluttajaansa vartovia neitoja.

Vaarojen Maratonilla lamppu on pakollinen varuste retki- ja ultrasarjassa. Alla oleva kirjoitus antaa vinkkejä lamppuvalintaa miettiville. Jos omaa lamppua ei vielä ole eikä oikein tee mieli sellaista yhden keikan takia ostaakaan, voi kisakeskuksen yhteydessä olevasta Koli Shop Retkituvasta vuokrata Petzl-otsavalaisimia (6 e/vrk).
------------------------------------------

Ultra- ja retkisarjalaiset aloittavat nautiskelun lokakuisen aamun pimeydessä, ja valtaosalla matka jatkuu vielä illan hämärtyessä. Niinpä lamppu on välttämätön varuste jouhevan ja turvallisen etenemisen takaamiseksi vaihtelevassa maastossa.

Millainen lamppu kannattaisi mukaan ottaa? Koska pimeän vallitessa maastossa liikutaan useampia tunteja, hyvänkin taskulampun kädessä kantaminen alkaa tuntua rasittavalta touhulta. Lisäksi epätasaisessa maastossa kädet saattavat osoittaa välillä toiseen suuntaan kuin nenä. Valon olisi hyvä olla päähän sijoitettava, jolloin liukkaalta kiveltä toiselle hypellessä tai jyrkässä mäessä käsillä polviin nojatessakin polku on edessä valoisa.

Otsalamppujen valikoima on laaja. Ensimmäiseksi lamppua hankittaessa kannattaa miettiä, kuinka paljon lampulle on käyttöä. Jos lamppua käyttää 1-3 krt / v, ei siihen kannata satsata paljoa. Jos käyttöä on enemmän, voi harkita kalliimpia vaihtoehtoja. Pääsääntöisesti Vaarojen Maratonin reitillä selviää paristokäyttöisellä pienellä led-lampulla. Hintavaa akullista lamppua ei tähän tarkoitukseen ole tarvetta hankkia.

Muutama seikka lampun valinnassa kannattaa kuitenkin huomioida. Ensinnäkin lampun pitäisi tuntua päässä mukavalta. Kun sen saa säädettyä sopivaksi ja mistään kohdasta ei paina, lamppu on sopiva. Toiseksi kannattaa tarkistaa, onko lampussa säätönivel, jolla valaisukulmaa saa säädettyä. Tämä on hyvä ominaisuus varsinkin Kolin vaativilla poluilla: Vaativimmissa kohdissa lamppu on hyvä suunnata alas ja tasaisemmilla tieosuuksilla lampun suuntaaminen eteenpäin parantaa näkyvyyttä. Kaikille tämä ominaisuus ei ole merkittävä, koska valon suuntaa voi säädellä myös niskan avulla.

Lamppujen hintoihin eroja tekee niiden kirkkaustaso. Edullisemmissa lampuissa valon maksimikantama on parikymmentä metriä ja paremmalla laadulla noin 70 metriä. Kalliimmissa led-lampuissa on usein myös mahdollisuutta säätää valon kirkkautta enemmän kuin edullisemmissa. Tässäkin kannattaa käyttää omaa harkintaa: Jos aikoo juosta pääasiassa poluilla, kuten Vaarojen Maratonilla, himmeämpikin lamppu on riittävä, mutta jos aikoo lenkkeillä lampun kanssa myös epäselvemmillä poluilla, kirkkaammalle valolle voi olla tarvetta. Poluttomassa umpimetsässä perusledit ovat yleensä riittämättömiä valovoimaltaan, mutta Vaarojen Maratonilla tavoitteena on, että joko polku tai tie on koko ajan jalkojen alla. Perusotsalamppuja saa urheiluliikkeistä ja niiden hinnat liikkuvat noin 20-80€ välillä.

Valaisutehon lisääntyessä hintakin kipuaa. Tehokkaimmat lamput ovat tarpeen aktiivisille yösuunnistajille tai pimeillä poluilla vauhdikkaasti pyöräileville. Vauhdikkaassa 30 km/h ajossa kapealla polulla ympäristön hahmottamiseen on hyvä valotehoja ollakin! Vaarojen Maratonin juoksuosuuksilla vauhdit tahtovat kuitenkin olla hieman hillitympiä ja himmeämmälläkin valolla pärjää. Jos jalka nousee reippaasti ja pää kääntyilee nopeasti kuin helmipöllöllä, valaisuteholtaan kaikkein kevein ja edullisin lamppuversio voi olla vähäinen varuste tiukimpiin polkuosuuksiin. Vauhdikkaimpien pimeällä juoksevien on syytä harkita lamppuvalintaa tarkemmin kuin rauhallisempien retkeilijöiden. Edullisimmilla ja ns. "kunnon vehkeillä" kun on kuitenkin tuntuva ero.

Toivovat Teija ja Markus, ilta- ja yösuunnistajat

Reittimerkinnät ja kompassit

2010-09-18T13:18:00.001+03:00

Voiko reitiltä eksyä? Kyllä. Tarvitaanko kompassia? Ei. Pitääkö osata lukea karttaa? Se on suositeltavaa.

Kysymystyyppien kärjessä ovat tiedustelut reitin merkkaamisesta ja reitiltä harhautumisen todennäköisyydestä. Tässä muutama silmäys aiheeseen:

Juoksureitti pyritään merkkaamaan selkeästi. Opastustekniikkana on istuttaa puutikun päässä keikkuvia "VM"-kylttejä reitin risteyskohtiin. Kyltit pyritään laittamaan selkeästi näkyville, ei tarkoitushakuisesti kivenlohkareiden taakse tai muuten jäynämäisesti. Reitin merkkaamisen "selkeys" tahtoo olla kysymys, joka jakaa osallistujienkin mielipiteet. Jotkut ovat sanoneet, että reitti on merkattu liiankin hyvin.

Joka vuosi kuitenkin reitiltä poistumisia sattuu. Niitä tahtoo - melko useinkin - sattua myös kaupunkijuoksuissa, joten siinä mielessä tämä tapahtuma ei ole poikkeus.

Viitoitusta on pyritty petraamaan ja kylttien määrää lisätty vuosittain. Ensimmäisinä vuosina käytössä ollut merkkausnauhasysteemi ei saanut riemukasta vastaanottoa muilta kansallispuiston ja Herajärven Kierroksen käyttäjiltä.

Opasviitat tietty edellyttävät keskittymistä. Pitää muistaa katsella risteyskohdissa, minne nuolet näyttävät. Männävuosien aikana on bongattu reitin varrelta kohtia, joissa harhautumisen mahdollisuudet ovat suurimmat. Niihin on seuraavan vuoden tapahtumassa viety lisäkyltit.

Väsymyksen iskiessä keskittyminen tahtoo herpaantua. Ultramatkalaisilla illan hämärä vaikeuttaa maaston hahmottamista. Joitakin esimerkkejä on, kuinka väsymys tekee reitillä pysymisen vaikeaksi: "Opaste kehotti kääntymään, mutta jostakin syystä jatkoin vain suoraan". "Näin kerrostalon ikkunavalot metsän läpi ja käännyin siinä kohtaa oikealle". Humoristisia kommentteja jälkikäteen kuultuna (alueella ei esimerkiksi ole mitään kerrostaloja). mutta reittiä taivaltaessa todellisuutta. Tai ainakin todellisuuden tunnetta.

Opasteet ovat irrotettavia ja uudelleen tulevina vuosina käytettäviä. Kuten suunnistusrastit suunnistustapahtumissa, voivat VM-kyltitkin mystisesti hävitä ohi juoksevan hirven sarvissa tai maisemaa turhista opasteista siivoavan ihmisen toimesta. Näitä ei nyt aiemmin ole sattunut mutta kartta on kuitenkin se väline, johon reitti on merkattu oikein ja johon voi luottaa.

Kun reitillä pysyminen mietityttää, tässä muutama vinkki, jotka voivat auttaa:

Kartta jaetaan kaikille osallistujille ja siihen on hyvä tutustua jo etukäteen (kartta tulostettavissa myös kisasivuilla). Kartasta on hyvä karkeasti hahmottaa reittiä hieman etukäteen ja jumpata sitä mielessään: "Lähdöstä polkua metsän läpi Mäkränaholle ja Ikolanaholle, sieltä soratielle, tietä eteenpäin kohti Pielistä, sitten Havukanahossa taas polulle jne".
Herajärven Kierros -retkeilyreitin opasteet auttavat myös pysyttelemään reitin muodostaman "kahdeksikon" eteläosuudella (ks. reittikartta)..
Kaverilta tai vierellä juoksevalta voi ja kannattaa kysyä, jos on epävarma. Alkuvuosina osallistujia ei niin hirveästi ollut niin ei voinut oikein kyselläkään. Nyt kun sakkia on mukavasti enemmän, voi reitistä puhua muidenkin kanssa.
Houkuttelevalta voi tuntua ajatus, että "ulkoistan vastuu reitillä pysyttelystä letkan ensimmäiselle". Mutta jos kärkimies/-nainen ei kylttejä huomaa, voi koko letka juosta tämän kantapäillä harhaan.
Kompassi ei paljoa paina - senkin voi ottaa mukaan, mutta lähtökohta kuitenkin on että reitillä pärjää hyvin ilmankin. Kompassin ja kartan avulla voi paikantaa itsensä paremmin jos harhautuminen tapahtuu.
Mukana kannettavalla kännykällä (johon on muistettu ladata virtaa tarpeeksi) voi kisajärjestäjille soittaa, jos reitiltä kulkee harhaan. Puhelinkeskustelua ja neuvontaa varten on hyvä hieman tietää, missä päin suurin piirtein on / mitä kylttejä tai teitä on viimeksi nähnyt. Keskustelun avulla voidaan opastaa palaamaan reitille takaisin. .

Duo-sarjan viitteellistä pyöräreittiä ei merkata kuin muutamiin risteyskohtiin. Duo-sarjalaisille tulee tästä tarkempia ohjeita toisaalle.

Ja palaute omista kokemuksista on tervetullutta tapahtuman jälkeen! Vaarojen Maratonin yleinen linjaus - myös opastusten osalta - on olla pelkistetty tapahtuma. Opasteiden määrä ja laatu antavat toivottavasti oman positiivisen mausteensa koko kuvioon. Kylttiopastussysteemiä maltillisesti kehittämällä yritetään pärjätä jatkossakin eikä maahan maalattua reittiviivaa tai laajempia merkkausnauhomerkintöjä olla suunnittelemassa.

Kuulaa ultrajuoksijalle ja muillekin

2010-09-18T11:08:00.000+03:00

Miten ja mitä Vaarojen Maratonille tulisi harjoitella? Seuraava harjoittelua ruotiva teksti on lyhennelmä Vaarojen Maratonin konkarin, Eppu Lumpeen, artikkelista. Vaikka tekstin sävy on ultramainen, on sisältö relevanttia muillekin kuin ultraajille. Teksti löytyy kokonaisuudessaan Tuomo Kilpeläisen kirjasta "Kahvakuulalla Kuntoon". Kirjaa myy esim. www.4store.fi. Tuomon ohjaamia treenejä järjestyy osoitteesta
www.trainer4you.fi
--------------------------------

Ultrajuoksu tarkoittaa kaikkia juoksumatkoja maratonin tuolla puolen. Niitä järjestetään maantiellä, radalla, sisällä ja maastossa. Jokaiselle innokkaalle löytyy varmasti jotain, eivätkä haasteet lopu kesken edes kotimaassa.

Taustoiltani en ole urheilija, vaan retkeilijä ja kuntoilija. Olen 35-vuotias liminkalainen luokanopettaja. Pidän fyysisistä haasteista ja itseni asettamisesta alttiiksi uusille kokemuksille ja rajojen etsimisestä. Maratonien juokseminen on varmasti mielenkiintoista ja haastavaa, mutta kelloa vastaan juokseminen ja aikojen parantaminen eivät ole olleet minulle keino motivoida itseäni lenkille.

Ensimmäiseen 100 km juoksuuni ilmoittauduin juostuani neljä maratonia. Syynä kokeilemiseen oli seikkailunhalu. Kilpailu järjestettiin vuonna 2006 Ruotsin Lapissa, Adak-nimisessä kylässä yhtenä 100 km maantielenkkinä. Lähtö klo 22 ja jännitti todella paljon: ”Mitä ihmettä olen oikeastaan tekemässä? Juosta nyt yön yli 100 km keskellä ruotsalaista erämaata!” Suurin juttu tuossa juoksussa oli nimenomaan tuolle lähtöviivalle meneminen. Juokseminenhan oli sitten vain sitä itseään, ja huomattavasti rauhallisemmissa retkeilytunnelmissa kuin maratoneilla.

Harjoitteluni ultria varten on varmasti millä tahansa mittarilla mitattuna hyvinkin boheemia. Teen sitä, mikä tuntuu mukavalta ja silloin kun tuntuu mukavalta. Erilaisia ohjelmia olen muutaman kerran yrittänyt seurata, mutta eihän siitä mitään tullut. Aikataulut tai suunnitelmallinen harjoittelu eivät yksinkertaisesti sovi luonteelleni. Sykemittaria seurailen lähinnä juoksukilpailuissa, mutta normaaleilla lenkeillä hölkkäilen tunteen mukaan.

Määrällisesti juoksen n. 30-140 km viikossa, keskimäärin n. 50 km. Joka viikko pyrin tekemään vähintään yhden 2 tunnin lenkin ja yhden vauhdikkaamman juoksun. Ennen kilpailuja harjoittelen ahkerammin n. 2 kk kilometrimäärien noustessa parhaimmillaan 100-140 km:iin, mutta noin raskaita viikkoja en juokse vuodessa kuin muutamia. Lisäksi teen muutamia kertoja vuodessa ”ryppään” jolloin juoksen useamman pitkän lenkin yhden viikonlopun aikana esimerkiksi seuraavasti: pe 25 km, lauantaiaamuna 20 km, lauantai-iltana 20km ja sunnuntaina 30 km.

Vuonna 2009 osallistuin Terwamaratonille Oulussa (3:04:23), 100 km Lappland Ultraan Ruotsissa (9:19:56), 110 km Fjällräven Classic tunturivaellustapahtumaan Nikkaluoktasta Abiskoon (15:39:32) ja Kolin maastoultraan 84 km (11:32:05).

Lihaskunnon ylläpitäminen korostuu varsinkin maastoultrilla, joissa usein joutuu kuljettamaan eväänsä ja varusteensa repussa todella haastavilla reiteillä. Etenkin Kolin 84 km maastoultralla lihaskunto joutuu todella koville.

Maastoultrille harjoittelen normaalin lenkkeilyn lisäksi suunnistamalla ja patikoimalla maastossa reppu selässä, jossa on kyydissä joko lapsi tai levypaino. Pyrin toteuttamaan erilaisia funktionaalisia voimailuharjoituksia läpi vuoden. Kesällä lapioidaan hiekkakasoja ja multakasoja omakotitalon pihassa, talvella tehdään savottaa mökillä ja lumitöitä sekä tietysti lasketaan lasten kanssa ankarasti mäkeä. Mukavaa on myös kehitellä todella omituisia harjoitteita, kuten umpihankihiihtoa Ruotsin armeijan hikilaudoilla 8-16 kg reppu selässä, villasukilla juoksentelua, avantopulahduksia kesken lenkin jne. Mitä päättömämpi idea, sen paremman fiiliksen treenistä saa. Harjoituksien järkevyydestä tai kehittävyydestä ei itselläni ole juurikaan käsitystä, mutta toisaalta minulle on aivan sama, kunhan eho ja mieli saavat virkistystä.

Aina ei kuitenkaan ole tarjolla lapioitavaa hiekkakasaa tai siirrettävää pöllipinoa. Itse asiassa valitettavan harvoin, jos rehellisiä ollaan. Olenkin kerännyt harjoituksiini erilaisia kotosalla tehtäviä harjoitteita kuten kahvakuulan ja vastuskuminauhat. Lisäksi pahanpäivän varalle autotallista löytyy autonrengas, jota taon pitkällä lekalla sekä itse rakenneltu kiipeilyseinä. Kerran viikossa pyrin tekemään harjoituksen, johon sisältyy hyppynarulla hyppimistä, heiluttelua, vastuskuminauhaa, vatsarullaa ja hieman kiipeilyä. Kahvakuulasta sain helpotusta pitkillä lenkeillä, ultrajuoksukilpailuissa ja rypäsharjoittelussa häirinneeseen alaselän kipuiluun. Kahvakuulan veivaamisella saan pidettyä tehokkaimmin ylävartalon lihakset ja varsinkin tukilihakset hyvässä kunnossa.

Kaikessa harjoittelussa pidän tärkeänä käytetyn ajan hyödyn maksimoimista. Hiihtolenkille lähden, jos se on mahdollista omasta pihasta, salilla en juuri koskaan käy, vaan jumppailen kotosalla autotallissa tai pihalla. Liikuntapaikoille siirtymiset eivät palvele tavoitteitani. Työmatkat (10 km) pyrin myös hyödyntämään joko hölkkäämällä tai pyöräilemällä. Tärkeää on, ettei harjoitteluun kulutettu aika ole pois perheeltä.

Ultrat osoitteesta: www.endurance.fi

Koe se Kolilla!

2010-09-15T20:32:00.001+03:00

Hyvät maratoonarit ja seikkailu-urheilun ystävät,

Kolilla on ainutlaatuiset edellytykset toimia Vaarojen Maraton -tapahtuman näyttämönä. Korvaamattoman arvokas kansallismaisemamme on saanut pysyvän sijan kaikkien suomalaisten sieluissa Jean Sibeliuksen, Eero Järnefeltin, Juhani Ahon ja monien muiden taiteilijoiden kautta.

Matkailukohteena Kolin alue on ollut suosittu jo toista sataa vuotta. Loma-asuntomessut vuonna 2006 ja Herajärven Kierroksen valinta vuoden 2007 valtakunnalliseksi retkikohteeksi ovat esimerkkejä, jotka viestivät alueen kiinnostavuutta.

Meille on tärkeää, että Pohjois-Karjala profiloituu aktiivisena urheilumaakuntana. Hyvät liikuntapalvelut sekä vireät urheiluseurat ovat osoitus alueen elinvoimasta. Meillä on runsaasti erinomaisia liikuntatapahtumia: Ahman hiihto ja Maisemahiihto Kolilla, Karelia-soutu, Pogostan hiihto ja monia muita.

Liikuntakulttuuri monipuolistuu ja kirjavoituu koko ajan. Kansa hurahtaa ensin kössiin, sitten curlingiin, välillä sählyyn, sitten taas sauvakävelyyn. Mutta maraton on aina maraton - paitsi Kolilla, jossa se on vielä paljon enemmän.

Tervetuloa Vaarojen Maratonille Kolin kansallismaisemiin!

Pentti Hyttinen
Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja
Karelian Seikkailu-urheilijat ry:n jäsen

Retkelle vai normimatkalle?

2010-09-07T22:01:00.000+03:00

"Mitä eroa retkisarjalla ja normaalilla 43 km sarjalla on?", kuuluu kysymys. Alkuvuosina eroja oli enemmänkin, mutta vuonna 2010 sarjat lähestyvät toisiaan. Reitti on sama 43 km molemmissa sarjoissa. Kummassakin sarjassa kaikille matkaa taittaville otetaan aika.

Vielä viime vuonna retkisarjalaisille ei maaliintuloaikaa kellotettu eikä heillä ollut numerolappuja rinnuksilla. Tapahtuman ensimmäisinä vuosina retkisarjalaisten reitti oli sama kuin Herajärven Kierros. Herajärven Kierroksen koluajat pääsevät Kolin parhaille maisemapaikoille Ukko- ja Paha-Kolin sekä Mäkrän huipuille ja Ryläyksen kiviputoukselle. Viime vuonna retkisarjalaisten palaute oli pontevasti sen puolella, että eikun laput rintaan ja kellotus käyntiin myös retkisarjalaisille. Ja samalle reitille kuin muutkin. Tänä vuonna näin tehdään.

Suurin tekninen ero on käytettävissä oleva aika (retkisarjassa startti 2009 oli klo 7:00 ja normisarjassa klo 10:00. Maali sulkeutui kaikille klo 23:00). Kummassakin sarjassa saa matkaa taivaltaa reppu selässä, mutta retkisarjassa kynnys lienee matalampi ottaa reppuun vaikka termari ja lenkkimakkaraa. Ja nauttia näistä ajan kanssa.

Tälle vuodelle ei kellonaikoja ole vielä 100% lyöty lukkoon. Odotamme vielä hieman osallistujamäärien kehittymistä, jotta näemme kuinka paljon kuhunkin sarjaan tulee porukkaa. Tämän tiedon avulla osaamme porrastaa eri sarjojen lähtöaikoja. Puolivälissä 43 km reittiä on edessä vesielementti ja vesistön ylitys vetolautalla tai soutuveneellä. Lähtöaikoja porrastamalla pyrimme minimoimaan juoksijoiden jonotusaikoja lautalle/veneisiin. Mutta aikalailla samalla päivärytmillä tullaan tänäkin vuonna etenemään kuin 2009.

Inspiraatiota retkisarjan taittamiseen voi hakea urheilijanuorukaisten videolta vuodelta 2007. Tuona vuonna kisakeskus oli vielä Kiviniemen tilalla ja nykyinen kisakeskus oli sopiva puolivälin krouvi. Ja retkisarjan reittinä palveli silloin tämä maisemapainotteisempi Herajärven Kierros.

Millaiset kengät reitille?

2010-09-05T21:56:00.001+03:00

Ensimmäisiä kertoja Vaarojen Maratonille tulevilla on usein mielessä kysymys kenkävarustuksesta. Millaiset kengät ovat hyvät tai parhaat?

Kisareitillä on kalliota, hiekkapolkua, juurakoita ja kiviä (pururadaksi verrattavaa pintaa ei juuri ole). 15 km lenkki on selkeästi sivistyneempi pinnanmuodoiltaan kuin 43 km lenkki. Teknisesti pahimmat ja liukkaimmat paikat ovat jossakin muualla kuin 15 km lenkillä. 15 km lenkilläkin tosin viimeinen ja samalla pisin nousu tuo vaikeuskerrointa, mutta sekään ei ole teknisesti vaativaa polkua vaan tasaista hiekkapolkua. (kisasivuilla esittelyvideo kertoo millaista alustaa 15 lenkillä on luvassa).

15 km lenkilläkin on pitopohjaa kengissä syytä olla, puhtaat asvalttijalkineet eivät reitille ole sopivat.
Kiviä, kallioita ja pitkoksia ei 15 km lenkillä ole siinä määrin, että sinne olisi ehdotonta ottaa maastokengät tai piikkarit.

Osa osallistuneista on todennut, että nastalenkkarit ovat ainoa oikea vaihtoehto tälle reitille ("kertokaa että nastalenkkarit pitää olla pakolliset jalkineet"). Toiset taas ovat juosseet ja aikovat jatkossakin juosta ilman nastoja.

Kolin kovilla kallioilla nastat pitävät joko paremmin tai huonommin. Kalliopinnalla ei hurjan pitkiä matkoja taiteta. Mutta jos juuri kalliopinnalla sattuu liukastumaan niin tuntuma maahan tulee olemaan kovempija kipeämpi kuin turpeikossa. Kosteilla tai jäisillä pitkospuilla nastat ovat selkeästi pitävin vaihtoehto. Mutta pitkoksiakaan ei montaa sataa metriä reitillä ole. Normaalilenkkaria pitävämmäksi rakennettu maastolenkkari tai nastat ovat kuitenkin suositeltavia. Hyvä pito kummasti tuo rentoutta, jos rentoutta nyt muuten koivissa sattuu olemaan.

Pohjamateriaalin pitämisen lisäksi kengän tulee olla hyvin sisäänajettu ja luotettavan tuntuinen. Alamäkeen juostessa ja jalkaterän turvotessa kenkä käy normaalia ahtaammaksi. Maastolenkkareissakin on eroja: yhden mallin kärki on kovempi ja estää varpaiden painumista kengän kärkeen. Toisella kärki voi olla pehmeämpi ja varvaskosketus voimakkaampi.

Samoin muu jalkojen hyvinvointi on syytä ottaa huomioon: sukkien valinta ja vertailu etukäteen, jalkojen rasvaaminen / talkin käyttö ennen kisaa ja jalkaterien ihon pitäminen kimmoisana jatkuvalla hyvällä rasvauksella helpottavat kisasuoritusta. Kenkä- ja sukkavalinnat ovat kuitenkin kovin henkilökohtaisia. Yhdelle sopii malli X ja toiselle malli Y.

Erittäin hyviä asiantunijakommentteja jalkinevalinnoista löytyy sitten Juoksufoorumi.fi -foorumilta Vaarojen Maratonin ketjusta.

Syvempää sisältöä

2010-09-05T21:24:00.001+03:00

Tälle sivulle on suunnitelmissa kirjoittaa Vaarojen Maratonin faktoista ja tunnelmista. Ennen ja jälkeen kisapäivien. Äänessä tulevat olemaan tapahtumajärjestäjät. Jos ja kun muillakin on asiaa, sisällöntuottajaksi päässee pienen neuvonpidon jälkeen (vinkkejä, kiitos, osoitteeseen karsu@karsu.fi).